Craiovan koiria ja kiitos – tämä oli melkein tässä!

Projektiesitykset olivat hie-no-ja! Luovia, kekseliäitä, erilaisia. Opiskelijat olivat osin onnistuneet erinomaisesti, osin varsin hyvin. Mutta lyhyessä ajassa opiskelijat pystyivät työstämään ajatuksia herättävät esitykset – ottaen huomioon vielä, että työskentely tapahtui monikulttuurisissa ryhmissä ja tiukalla aikataululla. Erityisesti jäi mieleen ohjaamiseen liittyvä ’opetusvideo’ kravattisolmun tekemisestä.

Projektiesitysten ja lounaan jälkeen opiskelijat suunnittelivat yhdessä opettajien kanssa ”Follow-up-mind-mapin” eli kuinka jaamme tätä ilosanomaa IP:sta opettajille, opiskelijoille ja ystäville. Koko porukka oli yhtä mieltä myö yhteisen tapaamisen järjestämisestä joskus myöhemmin kesällä. Ideoita purettiin vielä yhteisesti ennen viimeistä SAM-hetkeä eli Self assessment-hetkeä. Perjantain virallinen ohjelma päättyi ennen seitsemää illalla ja koko sakki lähti pakkaamaan tavaroitaan ja valmistautumaan Farewell partyyn. Facultata de Agronomiessa sijaitsevan teatterikoulutusohjelman ovet suljettiin ja lähdimme kohti viimeistä illanviettoa.

Krisse ja minä olimme saaneet vas-tuul-li-sen tehtävän hankkia kukkia meidän romanialaisille isännillemme. ”Ykköset” päällä ajoimme taksilla kohti ”Facultata de Mechanicaa” ja pysähdyimme matkalla ostamaan katukauppiaalta kukkia. Taisi tehdä kukkakauppias viikon parhaat kaupat meidän kanssamme, kun ostimme kuusi isoa asetelmaa. Olo oli vähän kuin olisi ollut menossa johonkin perhejuhlaan (vaan eikun Spy-juhlaan).

IP:n neljäs tapaturma osui sitten suomalaisten kohdalle. Romanialaisista katukoirista oli varoitettu etukäteen, mutta koirat olivat hyvin aggressiivisia ja niiden hyökkäyksen kohteeksi joutui täysin sattumanvaraisesti. Kahta opiskelijaa koirat olivat jo purreet aiemmin ja sitten kolmannella kerralla Tuulian pohje oli ylivoimainen houkutus katukoirille. Suomesta mukaan saamamme ohjeet olivat yksiselitteiset: jos koira puree, niin mene lääkäriin! Hetken arvottuamme Krisse lähti Annikan kanssa tutustumaan romanialaiseen terveydenhuoltosysteemiin. Hyvin meni. Systeemi toimi. Ei vesikauhua. Antibiootit apteekista ja takaisin bileisiin!

Todistusten jaosta kävimme piiiit-kän keskustelun (jälleen) viimeisessä opettajien kokouksessa. Minun ja Krissen puoltama juhlava jakotapa vei voiton. Olimme pukeneet ”ykköset” päälle, koska IP:n teemaa huipentaen olimme pukeutuneet ”spy”:ksi. Illan myöhäisenä hetkenä kokoonnuimme yhteen ja Me opettajat asetuimme riviin. Krisse oli viemässä yhtä koiran raatelemaa opiskelijaa ensiapuun (ks. yllä) ja myös romanialaiset opettajat puuttuivat, koska he olivat viettämässä perheensä kanssa pääsiäistä; muuten IP-tiimi oli koolla. Opiskelijat pyydettiin maittain eteen noutamaan todistuksensa ja jokainen sai kiittää haluamallaan tavalla. Belgialaiset antoivat kolme poskisuudelmaa, ranskalaiset kaksi, portugalilaiset ja romanialaiset vaihdellen kaksi tai kolme ja suomalaiset säilyttivät skandinaavisen arvokkuuden, asiallisuuden ja etäisyyden (paitsi Minna!). Suurinta hupia aiheuttivat kuitenkin opettajien epätoivoiset yritykset ääntää opiskelijoiden suku- ja etunimet oikealla tavalla. Minulle osui portugalilaisten ryhmä – ei ihan kympin suoritus,  vaikka Mariat ja Sofiat sujuivatkin hyvin. Portugalilaiset lanseerasivat tilaisuudessa uudenlaisen suosionosoitustavan, joten juhlan ainekset olivat kasassa ja riehakas tanssi sai jatkua – aina bussiin lähtöön klo 8.00. asti!