Kotimatka alkoi

Lauantai-aamuna oli aikainen herätys. Viimeiset edellisen illan fare-well-party:n juhlijat ehtivät takaisin vain muutamaa minuuttia ennen kuin meidän herätyskello soi. Heräsin heidän raskaisiin askeleisiinsa ja olin tyytyväinen, kun järki oli voittanut ja olimme ehtineet nukkumaan suhteellisen ajoissa.

Viimeiset kamat rinkkaan, paikkojen pikainen tarkistus ja ulos raikkaaseen Craiovalaiseen aamuilmaan. Krissen kanssa olimme ensimmäisinä ulkona ja suuntasimme kulkumme aamiaispaikkamme,Tasho Clubia ja sen eteen pysäköityä kyytiämme. Minibussilla siirtyisimme opiskelijoiden hotellin luokse, missä odottaisi hieman isompi bussi ja kahdeksan aikaan karavaanimme oli määrä lähteä kohti Otopanen lentokenttää Burarestin läheisyyteen. Edessä olisi noin 4 tunnin bussimatka.

Craiova oli lauantai-aamuna hiljainen vain lehtikioskit olivat avoimena ja muutamia hajanaisia kiiruhtavia ihmisiä kuljeskeli sateen kostuttamilla kaduilla. Hyvä päivä siis lähteä, kun sääkin muuttui kotoisen suomalaiseksi. Opiskelijoiden hotellilla oli after-party-tunnelma. Hivenen väsähtäneen näköisiä ihmisiä kuljeskelemassa edestakaisin ja raahamassa matkalaukkujaan kohti bussia. Edellisen illan juhlan jäljet näkyivät. Jäähyväisiä annettiin, kyyneleet valuivat ja lähtöä tehtiin sekavissa tunnelmissa. Eväspussit mukaan ja yritys ahtautua täyteen bussiin. Jokainen löysi paikkansa ja matka läpi maaseudun alkoi.

Tie mitä ajoimme oli mutkitteleva ja kapeahko. Puutonta maisemaa, vihreitä peltoja ja niittyjä molemmin puolin tietä ja aina välillä joku pieni kylä, jonka läpi ajoimme. Romanialaisen näkymästä teki aina silloin tällöin tiellä kuljeskelevat hevoset kärryineen ja tienvierustalla lammaspaimenet laumoineen. Täällä hevoset olivat vielä hyötykäytössä. Kuljettajan lakisääteisen tauon vuoksi pidimme neljänkymmenen viiden minuutin pituisen tauon huoltoasemalla. Söimme Krissen kanssa kanakeittoa, vaikka hivenen arvelutti valintamme järkevyys matkan tässä vaiheessa. Edessä oli kuitenkin pitkä lentomatka.

Lentokentällä bussien purkaminen oli pieni kaaos. Matkalaukkuja, ihmisiä, autoja ja jälleen jäähyväisiä ja itkua. Automaattinen check-in ja matkalaukkujen jättö virkailijalle ja olimme valmiit lähtemään Romaniasta tai siis melkein kaikki. Kyllähän meistä moni olisi jäänyt tai jatkanut johonkin muuhun maahan muistojensa kanssa, mutta vain Annikalla oli rohkeutta tempaista  ja jäädä: lepotaukoa viikko Bucarestissa.

Otopanin kenttä oli uudehko ja erilaisia palveluita ja kauppoja löytyi kiitettävästi. Rentouduimme ja istuskelimme koko ryhmä kahvilassa nauttimassa virvokkeita. Viimeinen alkoi koneemme boarding ja myös yksi jännitysnäytelmä. Tuulia ja Jessika lähtivät piipahtamaan naistenhuoneessa ja muut suuntasimme portille. Jono eteni ja tyttöjä ei kuulunut takaisin. Krisse jäi tavaroidemme luokse ja minä juoksin etsimään kadonneita opiskelijoita. Pitkän hallin toisella puolen olevan vessan edessä seisoskeli IP:mme belgialainen ryhmä ja kerroin heille tilanteen ja sitten helpotukseksi kuulin Jessikan äänen sisältä vessasta. Juoksujalkaa toiseen suuntaan. Tuulia linkutti kainalosauvansa kanssa ja minä annoin kannustushuutoja kuin urheilukilpailussa. Krisse odotti portilla ja me neljä olimmekin sitten viimeiset. Boardinpassien leimaus ja puolijuoksua kohti konetta, joka oli jo irroitettu matkustajien syöttöputkesta. Lentokoneen ovi oli kiinni ja tuli hieman epätodellinen olo: eikö kotimatka alkanutkaan vielä. Palvelu toimi ja noloina kävelimme lopulta koneen käytävää pitkin omille paikoillemme. Enpä ole ennen tällaistakaan kokenut!

Välilasku oli Frankfurtissa. Osa ryhmästämme päätti lähteä Shuttle Trainilla piipahtamaan Frankfurtin keskustassa, koska odostusaikaa oli n. neljä tuntia. Minä ja Krisse ja puolet opiskelijoista jäimme kentälle tutustumaan shoppailuparatiisiin. Nälkä kurni vatsassa ja ensimmäisenä tavoitteena oli löytää ravintola. Opiskelijat jätimme ensimmäiseen paikkaan ja karkasimme kahdestaan syömään sushia toiselle puolen kenttää. Japanilainen herkku maistui taivaalliselle kahden viikon kanadietin jälkeen. Syötyämme kirjoittelimme hieman blogia ja sitten rakkaat ryhmäläisemme löysivätkin meidät. Selitteltyämme katoamistamme  lähdimme etsimään lähtöporttia ja seuraavaa ravintolaa. Terminaali 1 A28 portti löytyi ja istuimme alas odottelemaan koneen lähtöä. Vähitellen myös meidän ryhmämme löysi tiensä portille ja viimeinen etappi voisi alkaa.

Tämä lento oli hieman pidempi kuin ensimmäinen. Kaikilla tuntui olevan raskaasta matkasta huolimatta hyvä fiilis. Hiljainen kone ja nukkuvia ihmisiä ja jälleen snack-pala syömistä – tällä kertaa thai-kanasalaatti. Lentokoneen pyörien osuessa kotimaan kamaraan teki mieli hihkaista, jihuu! Kentältä otimme taksin Omppuhotelliin. Joku ehdotti lauantain kunniaksi lähtemistä baariin – hiljaisuus. Numerokoodit ovilukkoon ja omiin bokseihin sisälle. Suomalainen suihku tuntui mukavalta – veden tasainen lämmin virta. Puhtaat raikkaat pyyhkeet olivat kotoisat. Vessa joka tyhjeni vedettäessä ja pesuaineen tuoksu. Sänky oli ihana! Sileät lakanat, pehmoinen peitto ja uninen tyyny. Hyvä yötä…hyvä yötä!