Last SAM in train

Sunnuntaiaamuna maistui uni. Kahden viikon univelka purkautui ja lepo tuntui hyvältä. Omppuhotellin karsinoista väkemme alkoi heräillä ja jatkaa omilla kulkuneuvoillaan kohti määränpäätä. IP alkoi lähentyä loppuaan.

Tätä kirjoittaessani itstun junassa ja nyt on viimeisen SAM:in eli Self Assesment Momentin aika.  Kysyn itseltäni mitä opin ja mitä minulle jäi yli kahden viikon jaksosta käteen.

Harvoin on mahdollisuutta työskennellä näin tiiviisti yhtenä ryhmänä ja keskittyä muutamiin asioihin. Me viisi, Anita ja Hugo Portugalista, Pieter Belgiasta ja minä ja Krisse Suomesta hitsauduimme yli kahden viikon aikana hyvin toimivaksi tiimiksi. Luovuus, innostus ja tilanteisiin heittäytyminen oli omaa luokkaansa. Oli upeata seurata kollegoiden työskentelyä, heidän kykyään saada opiskelijat innostumaan ja yksinkertaisia harjoituksia käyttäen saada monikulttuurinen ryhmä työskentelemään yhdessä. Jokaisella oli oma paikkansa ja tehtävänsä. IP-spirit tarttui kaikkiin ja leirimäinen tunnelma auttoi jaksamaan pitkät päivät.

Monikulttuurisuus jää usein arjessa pelkäksi kliseeksi. Kahden viikon intensiivijakson aikana meillä oli mahdollisuus ymmärtää hyvin käytännönläheisesti mitä on monikulttuurisuus pienissä asioissa. Suomalaisten kunnioittava ja hiljainen osallistuminen luennoilla ja opettajien kuunteleminen verrattuna etelä-eurooppalaisten jatkuvaan hälinään, itsensä esille tuomiseen olivat välillä vahvassa ristiriidassa. Opettajien miitingeissä meidän tapamme käydä asiat läpi järjestyksessä ja siirtyminen eteenpäin aikataulun ja esityslistan mukaisesti verrattuna toisten kollegoiden alati polveleivaan ja asioita pyörittelevään ja mutustelevaan lähestymistapaan. Opimme keskustelemaan, kyllä! Opimme rohkeasti nostamaan kissoja pöydälle, sanomaan asioita suoremmin ja kertomaan omista hyvistä ideoistamme, kyllä! Monikulttuurinen työskentely merkitsi asioiden törmäyttämistä. Omista käytänteistä luopumista, yhteistä ymmärrystä, kuuntelemista, mutta myös puhumista, käsillä viittomista ja valmiutta olla aidosti läsnä omana itsenään.

Kahden viikon aikana opin non-formaalin oppimisen käytänteitä eri maissa ja monikulttuurisuudesta. Lisäsin myös tietojani sosiaalisesta mediasta ja sain rohkeutta levittää omia hyviä käytänteitäni. Tutustuin eurooppalaisiin kollegoihin, joiden kanssa yhteydenpito varmasti jatkuu sekä ammatillisesti että myös ystävinä.

IP herätti myös ajatuksia jatkosta. Mitä meillä suomalaisilla, humakilaisilla olisi annettavaa tälle ohjelmalle ja mitä saisimme vastineeksi? Vaikka olemme pieni ammattikorkeakoulu, niin rohkealla osallistumisella kansainvälisille foorumeille voimme saavuttaa kokoamme suuremman aseman omilla aloillamme. Eurooppalaisen ulottuvuuden ja monimuotoisuuden tuominen arkeen on mahdollisuus mitä ei kannata hukata.

Suomalainen ryhmämme oli mahtava. Kiitos opiskelijat aktiivisesta osallistumisesta ja rohkeasta heittäytymisestä osaksi kansainvälistä ryhmää. Kiitos myös Krisse!…aivan mahtavaa!