Torstai on toivoa täynnä!

Eilen juhlimme romanialaisten iltaa ja monella ilta meni aika myöhään joten väsymystä oli ilmassa.. Lämpimät säät jatkuvat edelleen, joka on kyllä ainakin minun ja monen muunkin mielestä ihanaa pitkän talven jälkeen. Auringossa on lähes 30 astetta joten täällä on ihan kesä, paitsi ei ranskalaisten ja portugalilaisten mielestä. He edelleen sinnittelevät takit päällä kun me suomalaiset hankitaan rusketusraitoja! Farkut jalassa on ihan liian kuuma.

Tänään meillä oli aiheena non-formaali-oppiminen. Meillä oli mielenkiintoisia tehtäviä  olemme kyllä saaneet paljon ideoita ohjaukseen. Koko ajan tulee uusia ideoita ja täytyy vain koittaa kirjoittaa niitä ylös, koska muuten ne kyllä unohtuvat.  Teimme myös harjoitteen Euro-rail a´la carte, jossa meidän piti valita listalta 3 mieluisinta ja 3 epämieluisinta matkakumppania. Oli mielenkiintoista huomata, kuinka erilaisia valintoja teimme ja lopuksi meidän piti ryhmänä päättää ketkä haluamme matkalle.

Iltapäivän ohjelmassa oli tehdä tarina erilaisista aiheista koskien syrjäytymistä ja meidän tulee esittää tarina käsinukeilla jotka meidän täytyy tehdä itse. Jatkamme sitä huomenna, mukava nähdä millaisia esityksiä tulee!

Me olemme olleet Craiovassa jo neljä päivää ja tuntuu uskomattomalta kuinka nopeasti aika on mennyt. Meillä on todella pitkiä ja intensiivisiä päiviä mutta on tämä on sellainen kokemus mitä ei koulun penkiltä saa. On ihana huomata kuinka paljon engalnnin kieli ja puhuminen on kehittynyt ja kuinka mukava ryhmä meillä on. On myös jännä huomata eroja kulttuurien välillä. Tänään bussissa keskustelimme poskisuudelmista ja halauksista ja muun maalaiset ihmettelivät koska me suomalaiset emme harrasta halailua kovinkaan paljon, koska heille se on arkipäivää, poskisuudelmista puhumattakaan.

Kaiken kaikkiin tämä kurssi on ollut silmiä avaavaa, mielenkiintoista ja antoisaa ja välillä tuntuu että aika menee liiankin  nopeasti. Kello alkaa jo lähennellä iltakahdeksaa ja aiomme viettää iltaa suomalaisen porukan kanssa suunnittelen meidän tulevaa, ja mahtavaa suomi-iltaa! Aiomme tehdä suomalaisesta illasta rennon ja hauskan ja uskon että siitä tulee mahtava! 🙂

 

Keskiviikon kommellukset

Viileänä alkanut keskiviikkoaamu kääntyi yli 20 asteen lämpöön ja varsinkin me suomalaiset nautimme täysin rinnoin. Portugalilaiset pitivät tiukasti neuleet päällä. 🙂

Tiiviin päivän ohjelmaan kuului monenlaisia uusia oppimismetodeja, joita tulemme varmasti käyttämään omassa työssämmekin. Esimerkiksi niinkin yksinkertainen asia kuten solmion sitominen opetti meille heti useita erilaisia tapoja oppia. Voi lukea ohjeet paperista itsenäisesti toimien tai kuunnella opettajaa, joka näyttää solmion teon kädestä pitäen. Vaihtoehtoisesti voi katsoa opetusfilmin aiheesta tai kysellä muilta osallistujilta neuvoa. Tuskin yksikään meistä ymmärsi tehtävää aloittaessaan, kuinka erilaisia oppijoita me kaikki 43 opiskelijaa olimme.

 Otimme tuntumaa toisiin kulttuureihin ja niiden tapoihin luomalla itse uusia kansallisuuksia, joiden tapoihin koetimme tutustua. Ei ollut kovinkaan helppoa tehdä tuttavuutta ihmisen kanssa, jonka tervehtiminenkin eroaa täysin omastasi. Tämä herätti meissä kaikissa paljon ajatuksia kulttuurieroista ja niiden kohtaamisesta.

Iltaohjelma alkoi klo 20.30, jolloin vuorossa oli Romanialaisten järjestämä kansainvälinen ilta, jossa juhlimme hääparia romanialaisittain. Oli railakasta perinnetanssia sekä morsiamen ryöstöä, kimpun heittoa unohtamatta. Perinteinen hääjuhlan ruokapöytä notkui toinen toistaan upeampia ruokia, jonka seurana tarjoiltiin melko väkeviä juomasekoituksia.

Ulkona ollut lämmin sää jatkui pitkälle yöhön, jolloin opiskelijat ja opettajat kerääntyivät jatkamaan iltaa asuntolan rappusilla istuen.

Joidenkin kohdalla valvotut yöt ja pitkät päivät toivat jo mukanaan väsymystä ja pientä ärtymystä, joista toivottiin kaikkien voivan puhua keskenään. Ainakin meidän huoneessamme annetaan toisille tilaa olla yksin ja rauhoittua nukkumaan, jos niin haluaa. Ikävä kotiin ja uudet tavat sekä kaikki uudet ihmiset ovat kerralla liikaa kenelle tahansa.

Tästä on silti hyvä jatkaa,sillä kaikenkaikkiaan ihmiset ja ympäristö ovat yllättäneet vain positiivisesti. 🙂

 

Minna 😀

Hieman erilainen tiistai :)

Eilinen päivämme päättyi tervetuloa-juhlaan, joissa meitä testattiin, onko meistä vakoojiksi.. Kaikki selvisimme testin ja saimme diplomin :]

Toinen päivämme Craiovassa alkoi aurinkoisena. Tuntien aiheena olivat sosiaali- ja nuorisotyö, sekä meidän koulutuksemme. Kävimme aiheita läpi mielenkiintoisella tavalla. Aluksi mietimme yhdessä suomalaisten kanssa mitä kertoisimme koulutusohjelmastamme ja alastamme.

Tämän jälkeen jakaannuimme ryhmiin, joissa oli eri maiden opiskelijoita. Jaoimme tietoa toisillemme ja opimme toinen toisiltamme, mikä oli hyvä tapa käydä asioita läpi. Meille selkeni yhä enemmän se, kuinka onnellisia saamme olla siitä, että meillä on Suomessa ilmainen koulutus, sillä muissa maissa opiskelijat joutuvat maksamaan siitä, eivätkä summat kuulostaneet halvalta. Oli erittäin mielenkiintoista päästä kuulemaan eri maiden koulutusohjelmasta.

Iltapäivästä meillä oli jälleen ryhmätehtävä, jossa teimme suomalaisen ryhmämme kesken julisteen liittyen nuorisotyöhön Suomessa. Kiersimme katsomassa toistemme (maiden välisten) julisteita ja jälleen saimme kertoa toinen toisille omasta maastamme…vertaisoppimista tapahtui paljon (:

Ei pidä unohtaa mainita, että meillä oli aamupäivästä maidenvälinen tietokilpailu, jossa kysyttiin kysymyksiä jokaisen maan kohdalla sen nuoriso- ja sosiaalityöhön liittyen.. Mahdatte arvata mikä maa voitti 😉

Kaiken kaikkiaan päivä oli aurinkoinen ja ERITTÄIN lämmin..Ei aivan normaali tiistai verrattuna siihen, millainen se on yleensä 🙂 Pitkä päivä jälleen, joten hieman vielä uutta totutella siihen, mutta toivotaan, että jaksamme kaikki opiskella ja myös muistaa levätä, sekä pitää hauskaa 😉

-Salla

 

Päivän ”Chair”

Ensimmäinen vastuutehtävä IP:llä hieman huoletti. Toisena intensiivipäivänä olisin ”chair” eli jonkunlainen päivystäjä, jonka vastuulla olisi päivän jouheva sujuminen. No, kaivoin esille vanhan partiojohtajan ja reservin upseerin yhdistelmän ja päästin kellokallen itsessäni irti. Aikataulu toiseen käteen ja tiukka meininki.

Jollain tavalla tästä IP:stä tulee mieleen leirillä olo. Säännöllinen ohjelma ja säännölliset ruokailut ja jatkuva tohina. Vähitellen aivoni ja kehoni ovat myös ymmärtäneet tämän leirimäisyyden ja alan heittäytyä tunnelmaan. Opiskelijoiden energisyys ja touhukkuus ja toisaalta IP-tiimin loistava ”spirit” ovat tarttuneet. Tästä kaikesta ei halua jäädä osattomaksi.

Päivän kohokohtia oli monia, mutta ehdottamasti suomalaisten tietovisan voittaminen nostatti kansallisuustunteet pintaan – hyvä me! Opiskelijoilla on hyvä kielitaito ja valmiudet opiskella IP:ssä. Päivät ovat kuitenkin pitkiä ja ohjelma vaatii läsnäoloa. Leiriajatuksen tiivistin seuraavaksi vanhaksi viisaaksi sanonnaksi: ”Leirille ei ole pakko tulla, mutta leirillä on pakko osallistua!”

Päivällisellä opiskelijoiden energisyys oli mahtavaa. TV:n musiikkikanava innosti osan porukkaa laulamaan ja tanssimaan ruokajonossa. Wau! Tämän tunnelman kun saisi vietyä mukanaan tuliaiseksi kotimaahan.

Nyt se alkaa!

Ansaittujen ja hyvin nukuttujen yöunien jälkeen oli aika startata ensimmäinen virallinen päivä Romaniassa. Innostusta ja odottavaa jännitystä oli havaittavissa kaikissa. Aamiaisen syömme samassa paikassa missä majoitumme, ja etenkin meille suomalaisille aamiainen oli positiivinen yllätys, paljon kaikkea herkullista syötävää, mitä sitä valitsisikaan! Aamiaisen jälkeen suuntasimme bussikyydeillä koululle, jossa työskentelisimme. Matkalla saimme vilaukselta nähdä Craiovan keskustaan, emme kyllä ole tulleet ainakaan mihinkään pikkukylään. Aurinkokin paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämmintä alkoi olla lähempänä 18 astetta, joten olimme yhtä hymyä!

Päivä kului toisiimme tutustuen erilaisin pelein ja leikein ja lähes kaikki asiat säännöistä lähtien kävimme läpi toiminnallisin menetelmin. Saimme myös ohjelman kahdelle viikolle, päivät tulevat olemaan pitkiä ja tiiviitä mutta ohjelma näytti myös todella mielenkiintoiselta. Kaksi viikkoa tulevat varmasti olemaan raskaita mutta antoisia. Yksi suuri positiivinen yllätys meille kaikille oli suomalaisten kielitaito! Tänne tultua ja muun maalaisten kanssa kommunikoidessa huomaa hyvin, ettei meillä ole mitään hätää, meidän kielitaitohan on lähes parasta koko joukosta!

Ruoka on ihan hyvää eikä meidän täällä ainakaan nälässä tarvitse olla, huh kuinka mahat onkaan täynnä!

Joka päivän päätteeksi teemme itsearviointia päivästä. Tänään aloitimme tehtävän tekemällä oman näköiset kansiot tms joihin kokoamme kukin tavallaan itsearvioinnit. Myöhemmin illalla on vielä luvassa tervetulo juhlat, saa nähdä mitä luvassa…

 

Väsynein mutta iloisin terveisin

Mira

Työt alkoivat

Sunnuntai-aamuna kello kahdeksan suuntasimme kulkumme viereiseen rakennukseen nauttimaan aamupalaa. Suunnittelupäivä alkoi varhain. Aamiaisen jälkeen tutustuimme tuleviin työskentelypaikkoihin ja sitten jatkoimme 10 minuutin matkan kävellen yliopistolle, missä aloitimme IP-jakson suunnittelun. Yliopiston päärakennus oli vaikuttava, mutta koska oli sunnuntai kaikkialla oli varsin hiljaista. Kokoonnuimme ryhmätyöhuoneeseen ja aloimme käydä läpi viikon ohjelmaa.

Kansalliset eroavaisuudet tulivat melko pian esiin. Ryhmä oli aivan huippu ja tunnelma korkealla, mutta etelä-eurooppalainen tapa oli tehdä pienistäkin asioista tunteita herättäviä tapahtumia. Systeemi kuitenkin toimi ja suunnitelmia syntyi. Ensimmäisen päivän ja viikon ohjelma alkoi muodostua. Viikosta oli tulossa melko kiireinen ja tiivis, mutta toisaalta tuntui että tässä porukassa viihtyi hyvin. Meidän ei myöskään tarvinut selitellä omaa koulutusohjelmaamme, ammattikorkeakouluamme vaan olimme osa ryhmää ja kaikki ymmärsivät meidän osaamisemme ja taitomme ja niiden liittymisen ohjelman tavoitteisiin.

Työskentelyä jatkettiin puoliseitsemään asti illalla, minkä jälkeen lähdimme yhteiselle illalliselle opiskelijoiden asuntolaan. Opiskelijoiden majoitus oli noin kymmenen minuutin automatkan päässä – matkan kesto riippui tietysti liikenteestä, minkä seuraava päivä tulisi osoittamaan. Ruokailut ja opiskelijoiden majoitus oli Facultata de mecanica:n tiloissa. Uusi, siisti rakennus ja miellyttävä hovimestari otti meidät vastaan. Illallinen oli runsas ja jo etukäteen hirvitti miten tämä jatkuva syöminen vaikuttaisi linjoissa pysymiseen. Opiskelijat saapuivat Bucarestista bussilla ja saimme päivän mittaan heiltä huojentavia viestejä – kaikki oli kunnossa ja fiilis korkealla. Opiskelijoiden kyydin saavuttua majoitus tapahtui nopeasti ja yhdentoista jälkeen kaikilla oli huoneet ja kaikki pääsivät ansaitulle levolle. Ja niin teimme mekin…huh. Huomenna alkaisi tositoimet.

Junalla Craiovaan!

Aamupalan jälkeen meitä odotti iloinen yllätys – laukut olivat löytäneet tiensä hotellille. Kaikki tavarat olivat tallella – myös suksipaketti. Luovutimme huoneet ja lähdimme tutustumaan Bucarestiin päivänvalossa. Bucarestihan on tunnettu puistoistaan, joten suuntasimme yhteen monista haistelemaan kevättä. Paikalliset ihmiset olivat saapuneet myös paikalle, pelaamaan shakkia, juomaan kahvia tai olutta, syömään hattaraa ulkoiluttamaan koiriaan ja muuten vaan ulkoilemaan. Puiston jälkeen palasimme hotelliin, poimimme kantamuksemme mukaan ja lähdimme rautatieasemalle, Gare De Nord (eikös saman niminen löydy Pariisista).

Asemalla meille tuli todellinen reilaajaolo. Rinkat selässä odottamassa junaa ja menossa jonnekin. Olimme saaneet kehotuksen ostaa liput 1. luokkaan, mutta jäljellä oli vain 2. luokan lippuja. Toinen luokka oli aivan vastaava kun kotoisalla VR:llä. Ensimmäisen tunnin juna mateli halki Bucarestin reuna-alueiden ja vasta sitten pääsimme matkavauhtiin. Matka meni ilman suurempia häiriöitä tai skandaaleja. Muutama kulkukauppias kaupitteli sekalaisia tavaroita ja vähemmistön edustajat aiheuttivat hämmennystä, mitä paikallinen väestö paheksui kovaäänisesti. Craiovaan saavuimme valoisaan aikaan ja otimme taksin. Matkanjohtaja valitsi isoista rinkoistamme huolimatta kaikken pienimmän fiatin, johon ahtauduimme – hyvin mahduimme. Yritimme selittää yleissekakielellä kuljettajallemme minne halusimme mennä: ”Universita, hotel!!” Päädyimme luonnollisesti väärään osoitteeseen, mutta se ei suoranaisesti johtunut kuljettajastamme vaan puutteellisista osoitetiedoista. Muutamien puheluiden jälkeen oikea hotelli kuitenkin löytyi. Majoitus oli järjestetty eräänlaiseen yliopiston vierastaloon, missä oli professoreille sopivia huoneistoja. Rakennus oli hiljattain remontoitu ja varsin siisti ja viihtyisä. Paikalle oli saapunut jo muutamia opettajia ja verkostoituminen alkoi. Lähdimme illalliselle paikalliseen ravintolaan ja ilta venyikin mukavasti puoleen yöhön. Hirvitti vain seuraavan aikainen ylösnousu!

Bucarest Night Life ja kadonneet kapsäkit

Lähdimme tutustumaan Bucarestin yöhön. Hotellimme sijaitsi muutaman minuutin kävelymatkan päässä uudesta keskustasta ja shoppailuparatiisista. Karttaa ja vaistoa seuraillen löysimme kaupungin sydämen. Vanha kaupunki muistutti minkä tahansa eurooppalaisen kaupungin historiallista keskustaa – kapeita kujia, ravintoloita, käsityöläisten kauppoja ja viktoriaanisia lyhtypylväitä sekä siellä täällä parveilevia ihmisiä. Tähän kaupungin osaan oli myös selkeästi muodostunut paikallisen nuorison parhaat menomestat, joiden ovilla seisoi vartiossa salilla käyneitä järjestysmiehiä.

Löysimme idyllisen steak- ja fondueravintolan. Hetken arvottuamme päädyimme kokeilemaan lihafondueta ja valinta oli onnistunut. Neljää eri dippiä, salaattia ja pieni kulhollinen naudanlihaa, mitä pyöräyttelimme kiuhuvassa öljyssä. Maukkaat lihapalat huuhdoimme alas punaviinillä tietysti.

Iltapalan jälkeen palasimme hotellille hämmästelemään mitä matkatavaroillemme oli tapahtunut. Vakuutusyhtiöstä annettiin lupa ostaa välttämättömyystarvikkeita – ostimme hammasharjat. Aamu tulisi näyttämään ovatko rinkat löytäneet tiensä NH Bucarest hotelliin.

Mitä ei pitänyt sattua

Lennolle lähtö on aina erilaisia palvelutiskejä, tarkastuksia, lippuja ja lappuja. Menet tuonne tiskille ja sittet näytät sitä ja sitä lappua ja passia. Maalaispoika menee sekaisin.

Check-inissä yritimme muuttaa neljä pakaasia näyttämään kahdelta. Lennolle saa jokainen ottaa ilman lisämaksua vain yhden matkalaukun käsimatkatavaroiden lisäksi. Ongelmana oli meidän suksemme Suomi-iltaa varten ja minun kitarani. Sidoimme kitaran ja sukset yhdeksi paketiksi ja tavaroidemme määrä supistui kolmeksi. Lufthansan lennoillehan saa ottaa sukset mukaan ilmaiseksi. Ojensin kitarasuksipaketin virkailijalle ja ilmoitin pakkauksen suksiksi. Hän kysyi mikä se kitaran näköinen kapistus suksien alla on. No, ei mennyt läpi ja lisämaksu tuli!

Lentokoneemme lähti Helsingistä Muncheniin myöhässä tietenkin. Vaihtoaikataulu oli muutenkin tiukka vain 45 minuuttia ja nyt supistui vain 25 minuuttiin. Perillä Munchenissä totuus oli vieläkin karumpi ja valmistuimme henkisesti viettämään Baijerilaisen perjantai-illan. Eihän sekään olisi huonolta kuulostanut. Koneen odotellessa  pääsyä omalle sisäänottoputkelleen meille kerrottiin, että tulemme saamaan kuljetuksen minibussilla suoraan Bucarestin koneeseen. Juoksujalkaa läpi VIP-tullin ja omalla kyydillä jatkolennolle. Seuraksi lennolle saimme suomalaisia jalkapallosta innostuneita nuoria miehiä, jotka olivat lähteneet bilettämään viikonlopuksi Bucarestiin. Saimme kutsun Ramadan hotellin allasbileisiin, mutta jätimme juhlat väliin.

Pientä sydämen tykytystä aiheutti lähestyminen Bucarestiin. Tummat ukkospilvet ja melkoiset ilmakuopat saivat koneemme poukkimaan ja horjahtelemaan puolelta toiselle sellaisella voimalla, että ajattelimme matkamme päättyvän tähän. Onneksi ukkosrintama ohitettiin melko nopeasti ja suuremmilta ylenannoilta vältyttiin.

Lentokentällä saimme todeta sen, mitä olimme jo ennakoineet. Vaikka meidät oli kuljetettu VIP-kyydillä koneeseen, niin laukkumme jäivät jonnekin Munchenin ja Bucarestin välille. Reppumatkaajat muuttuivat kevyillä kantamuksilla reissaaviksi viikonloppuvieraiksi.  No, onneksi Suomi-iltaan varatut viinat säästyivät!

Perillä oli vesisade ja tässä tilanteessa totesimme parhaaksi vaihtoehdoksi ottaa taksin suoraan hotelliin. Virallisissa takseissa luki kilometritaksan olevan 3,5 leitä. Hyppäsimme ensimmäisen auton kyytiin ja kysyimme vielä varmuudeksi hintaa. Mittarihan oli piilossa tietysti. Saime kuulla kyydin maksavan 120 leitä ja minä laskin kilometrejä tulevan noin 35. Lähestyessämme hotellia verenpaine alkoi nousta. Eihän tänne trippimittarin mukaan tullutkaan kilometrejä kuin vain 17. Kuljettaja ilmoitti hinnaksi edelleen 120 ja minä kerroin kertolaskun tuloksen olevan aivan erilainen. Kuvailevin sanoin hän kertoi millainen pihi ihminen olin ja minä tarjosin hänelle rahaa. Kuljettajalla ei kuitenkaan ollut vaihtorahaa, eikä myöskään hotellin respasta löytynyt vaihtorahaa, joten näytti siltä että joutuisimme ainakin maksamaan 100 leitä.

Taksimiesten aika on kuitenkin rahaa ja ilmeisesti suhari ymmärsi minun jääräpäisyyteni. Yllättäen hän alkoi kaivella taskujaan, ojensi minulle pyytämättä mittarin kuitin 74 leitä ja antoi vaihtorahat 30 leitä. Erotuksen tulos oli se, että minä voitin 4 leitä, heh. Kuljettaja toivotti minulle vielä hyväksi lopuksi:” Next time you take autobus!” Ymmärsin viestin. Ensi kerralla minulla ei ole asiaa taksitolpalle ja toivompa, etten tapaa kyseistä kuskia Bucarestin yössä. Olinpa kuitenkin  kovempi kuin bucarestilainen taksikuski!

Hotelli oli positiivinen yllätys ja palvelu on erinomaista. Kellon on nyt paikallista aikaa puoliyhdeksän ja seuraavaksi lähdemme etsimään sopivaa ruokapaikkaa. Bucaresti by Night.

Tänään se alkaa

Kaikki matkalaukut ja reput ovat aina liian pieniä kun lähtee matkalle. Ilmeisesti yhden viikon reissulle pitäisi valita matkalaukku, joka olisi kokoa suositellaan-kahden-viikon-reissulle ja taas kahden viikon reissulle tarvittaisiin kokonainen kontti. Sitä pidemmät reissut vaativat omaa kuljetusyritystä siirtelemään tavaroita. Eilisilta meni mahdottoman pakkaamisyhtälön ratkaisemisessa ja ihmeellisellä tavalla sain mahdutettua omaisuuteni 110 litran rinkkaan, paino pakattuna 23,2 kg. Toivottavasti Lufthansa ei ole hirveän tarkka satojen grammojen suhteen tai sitten joudun pukemaan päälleni ylimääräisiä vaatteita. Tärkeintä kuitenkin on, että runsaat tuliaiset romanialaisille ystäville on mukana ja että matkalle on lähdetty.

Muutama minuutti sitten otin vastaan Rehtorin toimiston avuliaan kuriirin (Kiitos Minna!), joka toimitti minulle ja ryhmällemme mittatilaustyönä painetut t-paidat. Pitäähän sitä suomalaisten olla edustavia Suomi-illassa! Nyt istun Picnic-Cafessa ja odottelen matkanjohtajan saapumista paikalle.

Täältä Helsingistä suuntaamme saksalaisin siivin Muncheniin ja sieltä edelleen Bucarestiin, missä kentällä tapaamme muutaman IP-ryhmämme kolleegan. Yksi jatkaa jo tänään kohti Craiovaa, mutta me jäämme Bucarestiin, josta jatkamme sitten huomenna junalla eteenpäin. Kun tulee toiselta puolen Eurooppaa, niin ehkä yhden yön lepo on oikeutettua tällä matkalla.

Matkakuume alkaa nousta, eikä tähän antibiootit auta. Niitäkin tosin on mukaan pakattu ja tietysti Relatabseja, Immodiumia, Ibuprofenia, Duactia ym. vaikka toisaalta perinteellinen sauna-viina-terva tehoaa parhaiten Balkanin pöpöihin ja suomalainenhan löytää aina saunan sekä viinaa; tervan kanssa voi olla vaikeampaa.

Edessä on tiukat kaksi viikkoa. Perehtymistä non-formaaliin oppimiseen, nuorisotyöhön ja verkon tarjoamiin mahdollisuuksiin. Suurin osa IP-tiimistä on ollut mukana aiemmilla kerroilla, mutta minä ja Krisse olemme ensikertalaisia – saas nähdä miten pärjäämme! Rinta rottingilla, nöyrällä asenteella ja HUMAKin kilpeä kiillottaen kuitenkin mennään.