Last SAM in train

Sunnuntaiaamuna maistui uni. Kahden viikon univelka purkautui ja lepo tuntui hyvältä. Omppuhotellin karsinoista väkemme alkoi heräillä ja jatkaa omilla kulkuneuvoillaan kohti määränpäätä. IP alkoi lähentyä loppuaan.

Tätä kirjoittaessani itstun junassa ja nyt on viimeisen SAM:in eli Self Assesment Momentin aika.  Kysyn itseltäni mitä opin ja mitä minulle jäi yli kahden viikon jaksosta käteen.

Harvoin on mahdollisuutta työskennellä näin tiiviisti yhtenä ryhmänä ja keskittyä muutamiin asioihin. Me viisi, Anita ja Hugo Portugalista, Pieter Belgiasta ja minä ja Krisse Suomesta hitsauduimme yli kahden viikon aikana hyvin toimivaksi tiimiksi. Luovuus, innostus ja tilanteisiin heittäytyminen oli omaa luokkaansa. Oli upeata seurata kollegoiden työskentelyä, heidän kykyään saada opiskelijat innostumaan ja yksinkertaisia harjoituksia käyttäen saada monikulttuurinen ryhmä työskentelemään yhdessä. Jokaisella oli oma paikkansa ja tehtävänsä. IP-spirit tarttui kaikkiin ja leirimäinen tunnelma auttoi jaksamaan pitkät päivät.

Monikulttuurisuus jää usein arjessa pelkäksi kliseeksi. Kahden viikon intensiivijakson aikana meillä oli mahdollisuus ymmärtää hyvin käytännönläheisesti mitä on monikulttuurisuus pienissä asioissa. Suomalaisten kunnioittava ja hiljainen osallistuminen luennoilla ja opettajien kuunteleminen verrattuna etelä-eurooppalaisten jatkuvaan hälinään, itsensä esille tuomiseen olivat välillä vahvassa ristiriidassa. Opettajien miitingeissä meidän tapamme käydä asiat läpi järjestyksessä ja siirtyminen eteenpäin aikataulun ja esityslistan mukaisesti verrattuna toisten kollegoiden alati polveleivaan ja asioita pyörittelevään ja mutustelevaan lähestymistapaan. Opimme keskustelemaan, kyllä! Opimme rohkeasti nostamaan kissoja pöydälle, sanomaan asioita suoremmin ja kertomaan omista hyvistä ideoistamme, kyllä! Monikulttuurinen työskentely merkitsi asioiden törmäyttämistä. Omista käytänteistä luopumista, yhteistä ymmärrystä, kuuntelemista, mutta myös puhumista, käsillä viittomista ja valmiutta olla aidosti läsnä omana itsenään.

Kahden viikon aikana opin non-formaalin oppimisen käytänteitä eri maissa ja monikulttuurisuudesta. Lisäsin myös tietojani sosiaalisesta mediasta ja sain rohkeutta levittää omia hyviä käytänteitäni. Tutustuin eurooppalaisiin kollegoihin, joiden kanssa yhteydenpito varmasti jatkuu sekä ammatillisesti että myös ystävinä.

IP herätti myös ajatuksia jatkosta. Mitä meillä suomalaisilla, humakilaisilla olisi annettavaa tälle ohjelmalle ja mitä saisimme vastineeksi? Vaikka olemme pieni ammattikorkeakoulu, niin rohkealla osallistumisella kansainvälisille foorumeille voimme saavuttaa kokoamme suuremman aseman omilla aloillamme. Eurooppalaisen ulottuvuuden ja monimuotoisuuden tuominen arkeen on mahdollisuus mitä ei kannata hukata.

Suomalainen ryhmämme oli mahtava. Kiitos opiskelijat aktiivisesta osallistumisesta ja rohkeasta heittäytymisestä osaksi kansainvälistä ryhmää. Kiitos myös Krisse!…aivan mahtavaa!

 

Kotimatka alkoi

Lauantai-aamuna oli aikainen herätys. Viimeiset edellisen illan fare-well-party:n juhlijat ehtivät takaisin vain muutamaa minuuttia ennen kuin meidän herätyskello soi. Heräsin heidän raskaisiin askeleisiinsa ja olin tyytyväinen, kun järki oli voittanut ja olimme ehtineet nukkumaan suhteellisen ajoissa.

Viimeiset kamat rinkkaan, paikkojen pikainen tarkistus ja ulos raikkaaseen Craiovalaiseen aamuilmaan. Krissen kanssa olimme ensimmäisinä ulkona ja suuntasimme kulkumme aamiaispaikkamme,Tasho Clubia ja sen eteen pysäköityä kyytiämme. Minibussilla siirtyisimme opiskelijoiden hotellin luokse, missä odottaisi hieman isompi bussi ja kahdeksan aikaan karavaanimme oli määrä lähteä kohti Otopanen lentokenttää Burarestin läheisyyteen. Edessä olisi noin 4 tunnin bussimatka.

Craiova oli lauantai-aamuna hiljainen vain lehtikioskit olivat avoimena ja muutamia hajanaisia kiiruhtavia ihmisiä kuljeskeli sateen kostuttamilla kaduilla. Hyvä päivä siis lähteä, kun sääkin muuttui kotoisen suomalaiseksi. Opiskelijoiden hotellilla oli after-party-tunnelma. Hivenen väsähtäneen näköisiä ihmisiä kuljeskelemassa edestakaisin ja raahamassa matkalaukkujaan kohti bussia. Edellisen illan juhlan jäljet näkyivät. Jäähyväisiä annettiin, kyyneleet valuivat ja lähtöä tehtiin sekavissa tunnelmissa. Eväspussit mukaan ja yritys ahtautua täyteen bussiin. Jokainen löysi paikkansa ja matka läpi maaseudun alkoi.

Tie mitä ajoimme oli mutkitteleva ja kapeahko. Puutonta maisemaa, vihreitä peltoja ja niittyjä molemmin puolin tietä ja aina välillä joku pieni kylä, jonka läpi ajoimme. Romanialaisen näkymästä teki aina silloin tällöin tiellä kuljeskelevat hevoset kärryineen ja tienvierustalla lammaspaimenet laumoineen. Täällä hevoset olivat vielä hyötykäytössä. Kuljettajan lakisääteisen tauon vuoksi pidimme neljänkymmenen viiden minuutin pituisen tauon huoltoasemalla. Söimme Krissen kanssa kanakeittoa, vaikka hivenen arvelutti valintamme järkevyys matkan tässä vaiheessa. Edessä oli kuitenkin pitkä lentomatka.

Lentokentällä bussien purkaminen oli pieni kaaos. Matkalaukkuja, ihmisiä, autoja ja jälleen jäähyväisiä ja itkua. Automaattinen check-in ja matkalaukkujen jättö virkailijalle ja olimme valmiit lähtemään Romaniasta tai siis melkein kaikki. Kyllähän meistä moni olisi jäänyt tai jatkanut johonkin muuhun maahan muistojensa kanssa, mutta vain Annikalla oli rohkeutta tempaista  ja jäädä: lepotaukoa viikko Bucarestissa.

Otopanin kenttä oli uudehko ja erilaisia palveluita ja kauppoja löytyi kiitettävästi. Rentouduimme ja istuskelimme koko ryhmä kahvilassa nauttimassa virvokkeita. Viimeinen alkoi koneemme boarding ja myös yksi jännitysnäytelmä. Tuulia ja Jessika lähtivät piipahtamaan naistenhuoneessa ja muut suuntasimme portille. Jono eteni ja tyttöjä ei kuulunut takaisin. Krisse jäi tavaroidemme luokse ja minä juoksin etsimään kadonneita opiskelijoita. Pitkän hallin toisella puolen olevan vessan edessä seisoskeli IP:mme belgialainen ryhmä ja kerroin heille tilanteen ja sitten helpotukseksi kuulin Jessikan äänen sisältä vessasta. Juoksujalkaa toiseen suuntaan. Tuulia linkutti kainalosauvansa kanssa ja minä annoin kannustushuutoja kuin urheilukilpailussa. Krisse odotti portilla ja me neljä olimmekin sitten viimeiset. Boardinpassien leimaus ja puolijuoksua kohti konetta, joka oli jo irroitettu matkustajien syöttöputkesta. Lentokoneen ovi oli kiinni ja tuli hieman epätodellinen olo: eikö kotimatka alkanutkaan vielä. Palvelu toimi ja noloina kävelimme lopulta koneen käytävää pitkin omille paikoillemme. Enpä ole ennen tällaistakaan kokenut!

Välilasku oli Frankfurtissa. Osa ryhmästämme päätti lähteä Shuttle Trainilla piipahtamaan Frankfurtin keskustassa, koska odostusaikaa oli n. neljä tuntia. Minä ja Krisse ja puolet opiskelijoista jäimme kentälle tutustumaan shoppailuparatiisiin. Nälkä kurni vatsassa ja ensimmäisenä tavoitteena oli löytää ravintola. Opiskelijat jätimme ensimmäiseen paikkaan ja karkasimme kahdestaan syömään sushia toiselle puolen kenttää. Japanilainen herkku maistui taivaalliselle kahden viikon kanadietin jälkeen. Syötyämme kirjoittelimme hieman blogia ja sitten rakkaat ryhmäläisemme löysivätkin meidät. Selitteltyämme katoamistamme  lähdimme etsimään lähtöporttia ja seuraavaa ravintolaa. Terminaali 1 A28 portti löytyi ja istuimme alas odottelemaan koneen lähtöä. Vähitellen myös meidän ryhmämme löysi tiensä portille ja viimeinen etappi voisi alkaa.

Tämä lento oli hieman pidempi kuin ensimmäinen. Kaikilla tuntui olevan raskaasta matkasta huolimatta hyvä fiilis. Hiljainen kone ja nukkuvia ihmisiä ja jälleen snack-pala syömistä – tällä kertaa thai-kanasalaatti. Lentokoneen pyörien osuessa kotimaan kamaraan teki mieli hihkaista, jihuu! Kentältä otimme taksin Omppuhotelliin. Joku ehdotti lauantain kunniaksi lähtemistä baariin – hiljaisuus. Numerokoodit ovilukkoon ja omiin bokseihin sisälle. Suomalainen suihku tuntui mukavalta – veden tasainen lämmin virta. Puhtaat raikkaat pyyhkeet olivat kotoisat. Vessa joka tyhjeni vedettäessä ja pesuaineen tuoksu. Sänky oli ihana! Sileät lakanat, pehmoinen peitto ja uninen tyyny. Hyvä yötä…hyvä yötä!

Craiovan koiria ja kiitos – tämä oli melkein tässä!

Projektiesitykset olivat hie-no-ja! Luovia, kekseliäitä, erilaisia. Opiskelijat olivat osin onnistuneet erinomaisesti, osin varsin hyvin. Mutta lyhyessä ajassa opiskelijat pystyivät työstämään ajatuksia herättävät esitykset – ottaen huomioon vielä, että työskentely tapahtui monikulttuurisissa ryhmissä ja tiukalla aikataululla. Erityisesti jäi mieleen ohjaamiseen liittyvä ’opetusvideo’ kravattisolmun tekemisestä.

Projektiesitysten ja lounaan jälkeen opiskelijat suunnittelivat yhdessä opettajien kanssa ”Follow-up-mind-mapin” eli kuinka jaamme tätä ilosanomaa IP:sta opettajille, opiskelijoille ja ystäville. Koko porukka oli yhtä mieltä myö yhteisen tapaamisen järjestämisestä joskus myöhemmin kesällä. Ideoita purettiin vielä yhteisesti ennen viimeistä SAM-hetkeä eli Self assessment-hetkeä. Perjantain virallinen ohjelma päättyi ennen seitsemää illalla ja koko sakki lähti pakkaamaan tavaroitaan ja valmistautumaan Farewell partyyn. Facultata de Agronomiessa sijaitsevan teatterikoulutusohjelman ovet suljettiin ja lähdimme kohti viimeistä illanviettoa.

Krisse ja minä olimme saaneet vas-tuul-li-sen tehtävän hankkia kukkia meidän romanialaisille isännillemme. ”Ykköset” päällä ajoimme taksilla kohti ”Facultata de Mechanicaa” ja pysähdyimme matkalla ostamaan katukauppiaalta kukkia. Taisi tehdä kukkakauppias viikon parhaat kaupat meidän kanssamme, kun ostimme kuusi isoa asetelmaa. Olo oli vähän kuin olisi ollut menossa johonkin perhejuhlaan (vaan eikun Spy-juhlaan).

IP:n neljäs tapaturma osui sitten suomalaisten kohdalle. Romanialaisista katukoirista oli varoitettu etukäteen, mutta koirat olivat hyvin aggressiivisia ja niiden hyökkäyksen kohteeksi joutui täysin sattumanvaraisesti. Kahta opiskelijaa koirat olivat jo purreet aiemmin ja sitten kolmannella kerralla Tuulian pohje oli ylivoimainen houkutus katukoirille. Suomesta mukaan saamamme ohjeet olivat yksiselitteiset: jos koira puree, niin mene lääkäriin! Hetken arvottuamme Krisse lähti Annikan kanssa tutustumaan romanialaiseen terveydenhuoltosysteemiin. Hyvin meni. Systeemi toimi. Ei vesikauhua. Antibiootit apteekista ja takaisin bileisiin!

Todistusten jaosta kävimme piiiit-kän keskustelun (jälleen) viimeisessä opettajien kokouksessa. Minun ja Krissen puoltama juhlava jakotapa vei voiton. Olimme pukeneet ”ykköset” päälle, koska IP:n teemaa huipentaen olimme pukeutuneet ”spy”:ksi. Illan myöhäisenä hetkenä kokoonnuimme yhteen ja Me opettajat asetuimme riviin. Krisse oli viemässä yhtä koiran raatelemaa opiskelijaa ensiapuun (ks. yllä) ja myös romanialaiset opettajat puuttuivat, koska he olivat viettämässä perheensä kanssa pääsiäistä; muuten IP-tiimi oli koolla. Opiskelijat pyydettiin maittain eteen noutamaan todistuksensa ja jokainen sai kiittää haluamallaan tavalla. Belgialaiset antoivat kolme poskisuudelmaa, ranskalaiset kaksi, portugalilaiset ja romanialaiset vaihdellen kaksi tai kolme ja suomalaiset säilyttivät skandinaavisen arvokkuuden, asiallisuuden ja etäisyyden (paitsi Minna!). Suurinta hupia aiheuttivat kuitenkin opettajien epätoivoiset yritykset ääntää opiskelijoiden suku- ja etunimet oikealla tavalla. Minulle osui portugalilaisten ryhmä – ei ihan kympin suoritus,  vaikka Mariat ja Sofiat sujuivatkin hyvin. Portugalilaiset lanseerasivat tilaisuudessa uudenlaisen suosionosoitustavan, joten juhlan ainekset olivat kasassa ja riehakas tanssi sai jatkua – aina bussiin lähtöön klo 8.00. asti!

 

 

Torstaiaamuna jatkui uurastaminen ryhmäprojektien parissa!

Aamupäivällä meille selvisi salamyhkäisten SPY- viestien välityksellä, että meillä on koko päivä aikaa saada projektimme valmiiksi. Tämä oli lohdullinen tieto, kaikki varmasti saisivat hommat valmiiksi. Päivä meni siis toisilla videoita kuvaten, toisilla nettisivuja värkäten tai blogia kirjoitellen. Työn täyteinen päivä, sillä seuraavana aamuna olisi projektiesittelyt!

Nyt pääsin itsekin mukaan projektia tekemään, kun edellisen päivän vietin kuumeisena vällyjen välissä. Ryhmäni oli tehnyt selkeät suunnitelmat, niin pääsin kuitenkin heti hyvin kärryille! Ja pysyimme myös kärryillä, kun toinenkin henkilö ryhmästäni joutui lähtemään asuntolalle sairastamaan.. Aika huono tuuri meijän tiimillä näiden sairastelujen suhteen. Mutta itse olen ainakin tullut siihen tulokseen, että nämä viimeiset päivät jaksetaan vaikka sitten pää kainalossa!

Illalla meillä oli vielä Portugalilaisten järjestämä illanvietto. Portugalilaiset olivat pukeutuneet heidän opiskeluasuihin, mikä oli tosi kiva! He kertoivat perinteistä joita heillä koulussa on, ja pitivät leikkimielisiä kisoja liittyen Portugaliin. Lisäks siellä oli tarjolla kaikkea ihanaa portugalilaista naposteltavaa, nam! Pääasiana Portugalilaisessa illassa kuitenkin oli Musiikki ja Tanssi!! Jorattiin hulluna! Oli yli hauskaa!!

(: Tuulia

Ke 11.4

 

Tänään oli aika päästä vauhtiin ryhmäprojektien kanssa. Osa ryhmästä meni yliopiston tietokoneluokkaan, osa saman rakennuksen tyylikkääseen ”wifi tilaan” (minun ryhmäni muunmuuassa) ja osa teatterille.

Meidän ryhmästä Jorge ja Anna olivat lähteneet sairaalaan paketoimaan Jorgen käden, josta oli luut hajoilleet edellisen illan rajussa ranskalaisessa iltamassa. Saimme kuitenkin projektin hyvään vauhtiin toisen Annan kanssa ja kaikkien helpotukseksi Jorge oli ihan hyvässä kondiksessa ja mukana meiningissä puolissa päivin.

 Herkullisen lounaan jälkeen menimme teatterille, jossa ohjelmassa oli  pohdintahetki SAMin parissa. Sää oli vihdoin parantunut suorastaan loistavaksi ja oli mukavaa kaikessa rauhassa pohdiskella millaisia kokemuksia on saanut IP:ssä muiden maiden tavoista ja kulttuurista ja millaisia vaiheita on käynyt läpi näitä uusia tuulahduksia sulatellessa. Kävimme läpi vielä pareittain, joka oli mielestäni tosi antoisaa.

 Sisätilassa käsittelimme vielä miten oppimamme tieto tulisi olla sellaista, että sydän, järki ja käsillä tekeminen ovat kaikki mukana. Saimme listan piirteistä, joita olisi hyvä omata mikäli haluaa työskennellä kansainvälisen vuorovaikutuksen piirissä. Pohdiskelimme SAMin parissa missä kohtaan tunnemme olevamme vahvoilla ja missä on vielä parantamisen varaan. Omasta puolesta ainakin kiinnostaisi olla tulevaisuudessa työssä jossa saa kohdata paljon muita kulttuureja!

Ohjelman jälkeen menimme vielä Sailan, Emmin ja belgialaisten tyttöjen kanssa pyörimään bazaarille, josta ostin siitepölyrakeita, hunajakennoa ja korun. Pyörähdettiin vielä keskustan pääsiäismarketilla. Maistettiin perinteistä Romanialaista pääsiäispiirasta, jonka romaniankielinen nimi oli: ”paska”.

Hyväähän se oli… nimestä huolimatta

 

🙂 Julia

Tiistai toivoa täynnä!

Aamu alkoi intensiivisesti tietokone luokassa jossa tutustiin wordpress ohjelmaan, eli juuri tähän kyseiseen jota me käytämme. Kävimme myös läpi miten editoida videota ja kuinka tehdä esitys prezi-ohjelmalle. Itselle moni asia tuli kertauksena, mutta ei se haitannut ollenkaan. Mielenkiintoinen löytö oli http://www.pixlr.fi, jossa voi editoida kuvia samaan tapaan kuin photoshopissa, mutta ilmaiseksi.

Lounas syötiin normaaliin tapaan asuntolassa. Lounaan jälkeen lähdettiin kävelemään keskustaan ja löydettiin bazaari, jossa myytiin kaikenlaisia käsitöitä ja koruja. Mukaani tarttui itsetehtyä hunajaa, nam! Iltapäivän ohjelmassa oli käydä läpi eiliset kenttävierailut. Yleinen mielipide oli se, että kenttävierailut olivat olleet mielenkiintoisia. Osa oli saanut enemmän informaatiota kuin toiset, johtuen siitä että esittelyt olivat aika vapaamuotoisia, joten esittely tapahtui enemmän keskustellen. Itselleni jäi hyvä mieli kenttävierailuista, mutta olisi ollut mukava nähdä toimintaa myös ihan ”käytännössä” kentällä, mutta sen järjestäminen olisi ollut kuitenkin vaikeaa.

Illalla käytiin suomi ryhmän kanssa italialaisessa ravintolassa syömässä, ruoka maistui ja oli mukava vaihtaa kuulumisia ihan omalla äidinkielellä! 🙂 Kaikki odottivat innolla Ranska-iltaa, ja sitä mitä kaikkea se toisi tullessaan…

Ranska-ilta olikin yllätyksiä täynnä. Paikalle saapui King Arthur joka pyysi meitä auttamaan häntä saamaan ranska takaisin. Meidän tuli pienryhmissä kiertää eri rasteja ja suorittaa tehtäviä. Tapasimme mm. Merlin-kummituksen ja kuulimme lisää King Arthurin tarinasta, tanssimme tansseja ja yrimme auttaa noitia löytämään heidän kadonnutta kissaansa. Ilta oli yllätyksellinen sekä riehakas, muutaman henkilön piti käydä sairaalassa asti, mitään vakavaa ei kuitenkaan tapahtunut! 🙂 Loppu illasta maistelimme ihania Crepsejä suklaalla ja toffeella! Oli kyllä tosi hyviä. Maistelimme myös ranskalaisia perinnejuomia.

Kiitos tästä päivästä, se oli kiva!

Saila

Ennen kuin kerron päivästä, kerron vähän hyviä ja huonoja uutisia. Hyvät uutiset, niinkuin Jessika jo edellisessä kirjoituksessa kyllä mainitsi, on se, että Suomi-ilta meni loistavasti. Olen todella ylpeä teistä. Kiitos tytöt! Huonoja uutisia on se, että osa suomiporukasta on hiukan kipeänä. Mukaan lukien minä itse. kauhea yskä, nuha ja hiukan lämpöä. Mutta kyllä me selvitään. Ei kuitenkaan mitään vakavampaa.

Mutta sitten itse asiaan: tämä päivä oli erikoinen siinä mielessä, että opiskelupaikkamme vaihtui. Emme enää olleetkaan teatterilla vaan päädyimme Craiovan yliopiston alakertaan, jossa oli pieni huone ja monta tietokonetta. Siihen huoneeseen saimme mahtumaan paljon ihmisiä. Aluksi miehet opettivat meitä käyttämään wixiä (www.wix.com), jolla voi luoda helposti ja yksinkertaisesti nettisivuja. Se oli mielenkiintoinen ja oikeasti todella helppokäyttöinen. Itsekään en ole tietokoneiden kanssa mitenkään loistava, mutta luulen, että suurin osa porukasta ymmärsi wixin salat.

Toisena opettelimme käyttämään facebookia. Ja tässä vaiheessa jokaiselle herää kysymys: ”Miksi te opettelitte käyttämään facebookia? Kaikkihan sitä osaa käyttää!”. Emme opetelleetkaan tekemään profiilia, lisäämään ystäviä tai pelaamaan pelejä vaan me opettelimme käyttämään hyödyksi facebookin mahdollisuutta, jossa voi luoda omia sivuja. Näistä kahdesta saa hyvät työkalut omaa alaa ajatellen, koska kummallakin voi hyvin mainostaa esim. omaa projektia tai jotain omaa tapahtumaa. Hyvä keino saada ihmiset huomaamaan asioita.

Iltapäivällä meillä oli kaksi vierailua, jonka vuoksi porukka jaettiin kahtia. Se ryhmä, jossa itse olin, meni ensimmäiseksi tutustumaan AIESEC järjestöön, joka siis ilmeisesti on jonkinlainen opiskelijoiden edunvalvonta järjestö. Siellä saimme hiukan lisää infoa romanialaisesta koulutusjärjestelmästä. Se on aika hurjaa kuinka paljon romanialaisten täytyy maksaa, jotta he voivat olla koulussa. Noin 1000 euroa per vuosi. Nyt on syytä olla kiitollinen, että Suomen koulutusjärjestelmä on niin hyvä.

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, menimme tutustumaan järjestöön, joka huolehtii romaneista. He kertoivat, että he auttavat esim. katulapsia oppimaan, jotta nämä lapset pääsisivät ns. normaalilasten koulutuksen tasolle. Siellä käytiin hyvin kiivaita keskusteluja, mikä oli aika mielenkiintoista. Ihmiset olivat hyvin eri mieltä järjestön edustajien kanssa mm. metodeista kuinka asiat pitäisi tehdä. Minusta tuntui, että osa ihmisistä saattoi olla ehkä hiukan epäkohteliaita, mutta onhan se ihan hyvä tuoda oma mielipiteensä julki.

Illalla kävimme hiukan shoppailemassa ja kaikki menivät hyvissä ajoin nukkumaan. Ilma oli kylmä tänään. Noin 8-10 astetta lämmintä + kylmä tuuli, joten ei ihme, että osa ihmisistä on hiukan kipeänä. Kerkesimme jo tottua kunnon helteisiin. Tulisivatpa ne pian takaisin!

Itselläni on hyvä fiilis tästä päivästä, koska olen saanut paljon (ehkä jopa liikaa yhdelle päivälle) informaatiota. Vaikka olen superväsynyt ja hiukan kipeä, fiilis on silti iloinen. 🙂

Maria =)

Su 8.4.( Jessika)

EIlen su päivä alkoi aika kivoissa merkein, koska oli suomi ilta edessä. Päivän aikana kävimme läpi erilaisia työkaluja, kuten miten mediaa voi käyttää hyödyksi ja mitä nettisvuja kannattaa käyttää. Paljon tuli hyödyllistä tietoa. Itsellä oli aika surullinen mieli siitä Joseph Kony videosta, jonka katsoimme tunnilla. Kuitenkin siinä huomasi miten nettiä voi käyttää hyödyksi tällaisenkin asian parantamiseksi. Toinen asia mikä jäi mieleen oli tehtävä jonka muut oppilaat opettivat muille, ja lopuksi keskusteltiin tuntemuksista. Siinä huomasi kuinka tärkeä ohjaajan rooli on, ja mitä asioita pitää ottaa huomioon. Opettavainen tehtävä kertakaikkiaan.

Viimeisenä asiana, muttei ollenkaan vähäisempänä oli meidän suomi ilta. Kaikki oli tehny ihan hulluna töitä, mutta ihan turhaan stressattiin koska se meni älyttömän hyvin. HYVÄ ME 🙂 Kiitos kaikille oli tosi mukava ilta, ja muillakin näytti olevan tosi hauskaa, joten onnistuimme erittäin hyvin 🙂

Jessika 🙂

Vapaapäivä

Tänään lauantaina oli intensiivijakson ainoa vapaapäivä! Monet viettivät lämmintä ja aurinkoista päivää Craiovan eteläosassa sijaitsevassa puistossa, jossa oli mahdollista soutaa, testata polkuveneitä, nähdä erilaisia eläimiä ja nauttia auringosta. Osa porukasta nauttikin auringosta niin paljon, että nyt nahka punoittaa! Puistosta löytyi myös vanha ja käytöstä poistettu amfiteatteri (melko pieni kuitenkin), ”Taikalinna”, joutsenia sekä paljon pikkukojuja, joissa oli tarjolla jäätelöä, popcornia, virvokkeita ja kaikkea pientä tilpehööriä.

Romaniassa vietetään ortodoksipääsiäistä, mikä tarkoittaa, että pääsiäinen on viikkoa myöhemmin kuin meillä Suomessa. Pääsiäistä vietetään täällä kuitenkin paljon suurellisemmin menoin kuin Suomessa. Koristelut olivat alkaneet jo ennen kuin saavuimme Craiovaan ja viime viikon aikana kaduille ja puistoihin on ilmestynyt yhä enemmän koristeita, valoja ja kukkaistutuksia. Ennen matkalle lähtöä luin jostakin, että pääsiäispupu ja pääsiäismunat ovat Romaniassa todella suosittuja mutta kukapa olisi arvannut, että ne näkyvät katukuvassa näin paljon!

Päivän päätteksi meillä on kasa rentoutuneita ja hyvinsyöneitä mutta silti väsyneitä matkalaisia.

Pepepeperjantai

Terve vaan minunki puolesta!

Aamupäivä tänään oli tosi mielenkiintoinen ja mukava. Jatkoimme ”Spy school” -teemalla ja tehtävämme oli 3 hengen ryhmissä kiertää ympäri kampusta etsien ”salaista informaatiota” eri henkilöiltä. Tehtävää vaikeutti Mr. Evil & Mr. More Evil, jotka yrittivät estää meitä suorittamasta tätä supersalaista tehtävää. Missään tilanteessa emme saaneet paljastaa agenttiuttamme. Minäkin jouduin Mr. Evilin ja Mr. More Evilin kuulusteluun ja oli kyllä vaikeaa pitää pokkaa siinä tilanteessa, kun me ryhmämme kanssa päätettiin soluttautua esittämällä vanhoja mummeleita, mikä oli kyllä hauskaa. Taskussa on taas yksi uusi keino oppia ja opettaa.

Tämä ”salainen informaatio”, mitä meidän piti selvittää, koski Youth in Action -ohjelmaa, EU:ta, EU:n komissiota ja Euroopan neuvostoa sekä niiden välisiä eroja. Puhuimme myös Erasmuksesta ja siitä, kuinka suunnitteilla on yhdistää Youth in Action ja Erasmus yhdeksi kokonaisuudeksi, mikä saattaa kuulostaa hyvältä, mutta itseasiassa silloin pääpaino, rahoitus, yms. olisi kaikkien nuorten sijaan vain opiskelijoissa. Seuraavassa videossa on esitelty hyvin syitä, minkä takia näiden kahden ohjelman yhdistäminen ei olisi hyvä ajatus.

Iltapäivällä esitettiin eilen valmistellut nukketeatteriesitykset, jotka käsittelivät syrjintää eri muodoissa, esim. uskonnon, sukupuolen tai etnisen taustan kautta. KÄvimme läpi myös kulttuurien välistä oppimista ja erilaisuuden ymmärtämistä eri esimerkein.

Annika